Lähipäivä Forssassa

Viimeinen oppilaitospäivä. Aika paljon viimeisiä alkaa olla tähän aikaan keväästä. Viimeiset kudonnan tunnit jo pidetty ja viimeisiä päiväkirjamerkintöjä kirjoitan.

Oli hyvää vaihtelua tutustua Forssan ammatti-instituuttiin ja niin hyvää ruokaa! Oppilaitosten tavat, hankkeet ja toimintaedellytykset kiinnostavat ja etenkin kun niitä voi verrata toisiin tai toiseen oppilaitokseen. Opiskelukäytänteet herättävät kysymyksiä sekä ajatuksia alakohtaisesta tai paikkakuntakohtaisesta toimintamallista. Opettajatko ja oppilasaines tekevät opiskelusta erilaista? Miksi toisissa kouluissa viihdytään paremmin kuin toisissa? Yhden alakoulun rehtorin (vai johtajaopettajan) kanssa keskustellessa oltiin myös aika samaa mieltä, että myös sosioekonomisesti hyvät asuinalueet tuottavat haastavia oppilaita. Siellä korostuvat itsekkyys ja vain minun parhaaksi tehtävät työt tai tehtävät. Siellä kiitollisuus opettamisesta ja huolenpidosta ovat melko vieraita käsitteitä. Toisin kuin sosioekonomisesti heikoilla alueilla. Siellä osataan arvostaa kouluruokailua, perusopetusta ja turvallisuutta.

Lähipäivän nuorin osallistuja nosti mieleen omia muistoja äitiyden alkuajoilta. Kaikki kolme lastani ovat onneksi olleet samaan tapaan helppoja mukaan otettavia ja ovat kokoustaneet ja Marttailleet hyvin pienestä pitäen. Riikan tyttö on nyt vajaa kolme viikkoa. Kymmenen vuotta sitten maaliskuussa syntyi meidän Topi ja hänen ollessaan vajaa kolme viikkoa, mieheni isä nukkui pois. Onneksi elämä ja kuolema menivät silloin tuossa järjestyksessä.

Opetusharjoittelukokemukset ja opettajuuden kasvutarinat ovat äärettömän mielenkiintoisia kuunneltavia. Tosin raskaitakin, koska se keskeneräisyys on meissä jokaisessa hiukan erikohdassa ja niiden kanssa painitaan ja opetellaan opettamaan. On jollain tapaa lohdullista huomata, että ei ole yksin näiden tuntemusten kanssa. Samassa suossa kaikki...

Kirjoitan oman opettajuuden kasvun lähiaikoina kasaan ja lähetän sinulle. Lepaalla voin pitää toiminnallisen tuokion opettajuustarinasta. Se toimii kaikkien kasvun tarinana, ei pelkästään minun.

TKI-työ tökkii. Olen kuukausi sitten jättänyt kansalaisopistolle jaettaavaksi ohjeistuksen mainoksen tekemisestä ja toivonut palautetta. Tuli pari innostunutta, jotka vois kokeilla. No hekin olivat jotenkin unohtaneet. Ja uusi jako on tehty noin viikko sitten. Ja jälleen lähes nollavastaus. Voi olla, että päädyn tutkimaan sitä, miksi vapaan sivistyön tuntiopettajia on niin kovin vaikea motivoida kokeilemaan jotakin uutta ja heidän opetusalansa ulkopuolelta. Miksi kehittyminen on vaikeaa? MItä mieltä olet Tia, voinko tutkia kehittymisen mahdottomuutta?

Todella uupunut Hannele